Saavuimme lauantaina tuttuakin tutumpaan talviurheilu pyhättöön Vuokattiin. Aloituspalaverissa saimme kauan odottamamme vaatteet! Ensimmäisenä treeninä vuorossa oli tytöillä 9km ja pojilla 12km testijuoksu. Odotettavissa oli kovia parannuksia edelliskerrasta, Lauri "niitti" Peltoniemi paransi aikaansa kuitenkin odotettua vähemmän. Myyrien kurkkiessa Vili sekä pikkupojaksikin tituleerattu Jaakko joutuivat kaikkien pettymykseksi jättämään leikin sikseen. Osa ei lähtenyt ollenkaan juoksemaan jalkavaivojensa takia (Teemu ja Jessika The "pakara") vaan he tekivät Nikon kanssa sovitun treenin korvaavana hiihtämällä.
Sunnuntaiaamuna pääsimme taas Niko "kalkkis" Aapajärven aamujumppien makuun, tällä kertaa kuntopiirin merkeissä. Punnerruksista kenellekään ei ainakaan jäänyt puutetta. Aamupäivällä siirryimme ampumaradalle. Leirin painotus ammunnassa oli APT ja RAS. Sunnuntai aamupäivällä huolsimme itseämme sauvakävelyn merkeissä ja keräsimme voimia iltapäivän tasatyöntö hyökkäykseen. Treenissä kehitimme ylävartalon aerobista kestävyyttämme ja nopeusvoimaa. Innokkaimmille pukkijoille Nikolla oli tarjolla saksalaiset erittäin tahmeat rullat. Tarjoukseen tarttuivat Oulujoen lahja Kainuun naisille (miehille) eli Olli Jaakkola sekä Teemu "potku" Huhtala.
Maanantaina kaikilla oli vain yksi tavoite, vaaralle alle 2,5mmol hapoilla. Muutama epäonnen suhari ei kuitenkaan tässä onnistunut, vaikka näille epeleille reitti oli varmasti entuudestaan tuttu. Ylös noustiin jopa seitsemän kertaa. Iltapäivällä pyörähdimme ampumaradalla kaatosateessa. Vuorossa oli perinteisen rullahiihtoa 1,5h , jonka väliin teimme APT:tä. Rullahiihdon jälkeen lähdimme nylkyttämään puoleksitoista tunniksi vaaralle. Iltapäivän treenin pituudeksi kertyi siis leppoisa kolme tuntia.
Seuraavana päivänä aamulla oli vain ammuntatesti. Suurin osa joukkueesta sai parannettua aikaisempia tuloksiaan. Varsinkin Laurin ase oli lyönnissä, sillä edellisenä iltana Vili "öljy" Sorminen oli pitänyt asetta kuin kukkaa kämmenellään Laurin ollessa armeijan harmaissa. Öljyä oli uponnut aseeseen huoltotöissä noin litra, vieläkään ei tiedetä oliko öljy ase- vai moottoriöljyä. Kumma kyllä, Lauri ei tälläkään kertaa ollut iloinen. Sateen alkaessa iltapäivällä olikin taas aika lähteä seuraavaan harjoitukseen, vuoronumerossa seuraavana oli perus palauttava JK.
Keskiviikko aamuna oli vuorossa toista kertaa rullahiihtoa vaaralle. Meidän onneksemme myös hiihdon a-maajoukkue tuli meitä sparraamaan, tai no ainakin Ollia... Kun alkuviikosta hiihdimme vaaralle Anak:lla, nyt lisäsimme jo tehoa MK:seen asti. Olli sai viimeisellä vedollaan kuunnella olympiavoittaja Samin tekniikkaohjeita, ehkä tärkein Samin ohje Ollille kuului näin: Nyt jum****a se napa selkärankaan niin loppuu se nylkytys!
Pari miestä, Teemu ja Vili joutuivat tyytymään VK tehoon flunssansa vuoksi mutta se ei silti haitannut treenin mielekkyyttä!
Leirin päättävänä päivänä oli vuorossa tietenkin vaellusta UKK:lla noin 3-4h. Vaelluksen jälkeen pakkasimme väsyneinä mutta iloisina varusteet autoihimme ja lähdimme kotimatkalle kukin omaan suuntaansa.
Lopuksi haluamme koko ryhmän toimesta kiittää High5:sta antamistaan urheilujuomista sekä muista tuotteista. Ne tulevat todellakin kovaan käyttöön ja tarpeeseen! Kiitoksia!
Teemu sekä Tero "nuppi"
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
tiistai 12. elokuuta 2014
Muoniosta vauhtia kauteen
Kauan odotettu ja jopa hieman pelättykin Muonion leiri oli käsillä. Lauantai oli pyhitetty matkustukselle ja pienelle verryttelylenkille. Matka Muonioon oli pitkä, mutta se taittui sitäkin nopeammin Eekin testatessa Suvin Corollan rajoja. Särkijärvelle päästyämme oli maha tyhjentynyt nopeasta matkasta huolimatta. Onneksi perillä odotti notkuva ja herkullinen päivällispöytä Särkijärven majoilla.
Sunnuntailta kuntotestit oli muutettu kuntopiiriksi, joka ei sentään päästänyt helpommalla. Kuntopiiri ei jättänyt edes Viliä kylmäksi eikä tyttöjä ja eikä Jaskaa kuivaksi.
Maanantaiaamuna suuntasimme Ylläksen nousuihin. Puolustusvoimien ’’ylpeys’’ Lauri Peltoniemi aloitti leirin erittäin vahvasti katkeamalla jo ensimmäiseen nousuun saavuttaessa.
Tiistaina verryttelimme Hetta-Pallasta varten pitkällä yhdistelmäharjoituksella, joka sisälsi juoksun ja rullahiihdon lisäksi melontaa inkkarikanootilla. Vili ja Suvi olivat ylivoimaisia melontaosiossa, eikä edes Vilin kokemattomuus näkynyt hänen heilutellessa melaansa kuin vanha tekijä.

Keskiviikkona oli edessä pelättyäkin pelätympi Hetta-Pallas vaellus. Ajoimme Hettaan ja sieltä veneellä järven yli rannalle, josta vaelluksemme alkoi. Alkumatka sujui ilman sen kummempia kommelluksia aina kolmen tunnin kohdalle. Olli Jaakkola, Oulujoen lahja Kainuun naisille, johdatti porukan harhaan opastetulta reitiltä. Teemu ei missään vaiheessa epäillyt seurakaverinsa suunnistustaitoja vaikkakin kirosi reitinvalintaa karkein sanoin kaukana perässä. Leirillä vierailevana tähtenä majaillut Mikko ’’Tirehtööri’’ Loukkaanhuhta otti ohjat omiin käsiinsä ja karkasi muulta porukalta ottaakseen pummailussa hukatun ajan kiinni. Viimeisellä vedenottopaikalla porukka hajosi Vili ’’Sormi’’ Sormusen ja Tero ’’Nuppi’’ Seppälän tehdessä nerokkaan irtioton. Teemu otti karkulaiset kiinni peräänantamattoman luonteensa ansiosta, muiden tyydyttäytyessä hiljaisempaan tahtiin. Seuraavan kerran porukka oli kasassa vasta ruokapöydässä. Tytöt suoriutuivat Vuontispirtille ilman kommelluksia.
Torstaina lepäsimme ja kulutimme aikaa katsomalla elokuvia. Jo perinteeksi muodostuneissa leiriolympialaisissa mittelimme monissa ei niin tunnetuissa lajeissa, joita valmentajamme Niko oli ilmeisesti kehitellyt keväästä asti. Ei liene yllätys että voiton vei numerolla kaksi kilpaillut gigolopariksikin kutsuttu Jaakkola&Sormunen.
Perjantaina palasimme takaisin urheilijan arkeen löydettyämme itsemme Pallasjärven nousun alta. Vuorossa oli siis ylämäkivetoja. Keskiviikkoinen vaellus painoi pahimmoilleen reisissä ja Jessi ’’Pakara’’ Rolig valitteli myös viimesyksynä ampumahiihtopiirejä puhuttanutta pakaraansa.
Lauantaina oli yhdistelmätreeni Pallaksen maastoissa. Sammaltunturilta Pallakselle vetistä reittiä suunnistaessa Erika johti muut tytöt harhaan. Lisälenkkiä ei heille kuitenkaan kertynyt kuin puolisen tuntia. Greta ’’Kello’’ Kurkinen oli erityisen mielissään lisälenkistä.
Sunnuntaina sauvarinnettä kiivettiin suunniteltua alhaisemmilla sykkeillä, koska tuskin kellään olisi sykkeet edes nousseet tarvittaviin lukemiin. Katseet alkoivat olla jo siinämäärin lasittuneita, että maisemat Oloksen huipulta jäivät ihailematta. Iltapäivällä lähdimme kiertämään Jerisjärveä.
Treenin puolivälissä vaihdoimme tasurin vapaan hiihtoon. Kaikki olimme helpottuneita kun viimeinenkin treeni oli saatu kunnialla päätökseen. Erityisesti Tirehtööri-Mikko oli saanut sen verran kovia tuntemuksia viikon treeneistä, että väsyksissään päätti päivittää twitteriinsä #hyvältävaikuttaa
Leiri sujui kaikinpuolin loistavasti ja erityisesti haluaisimme kiittää valmentajaamme Nikoa ja apuvalmentaja ollutta Aria hyvin suunnittelluista ja toteutetuista treeneistä hienoissa maastoissa.
Vili ja Olli

maanantai 4. elokuuta 2014
KYKY-ryhmä aloitti leirityksen tulevalle kaudelle
KYKY-ryhmän kauden ensimmäinen leiri pidettiin lämpöisessä Vuokatissa 7.-12.7. Suurin osa ryhmäläisistä osallistui aloituspalaveriin, jossa Ari vähän valotti ryhmämme tulevaisuutta. Kun Mikkelin tytötkin olivat päässet perille Vuokattiin, lähdimme ampumaradalle jossa ammuimme testin. Testissä jokainen lähti Arin merkistä liikkeelle ampuen makuuta ja pystyä vuorotellen. Painetta lisäsi vielä Arin kellotus selkiemme takana. Heti kun olimme päässeet takaisin kämpille, meidän piti lähteä alkuverryttelylle Vaaran testijuoksua (Vuorijuoksu) varten. Tällä kertaa me kaikki selvisimme hienosti vaaran päälle oikeaa reittiä pitkin, eivätkä ajatkaan huonoja olleet! Juoksun jälkeen ruokakin maistui. Myöhemmin illalla lähdimme vielä pelaamaan jalkapalloa ja venyttelemään.
Tiistaiaamuna lähdimme aamulenkille ja aamupalalle. Aamuharjoituksen toteutusta muutettiin ja siitä tuli rulla-ampumahiihtoa. Paikalla oli myös Nuutisen Asko, jonka oma ryhmä harjoitteli samaan aikaan. Treenimme oli Askon ryhmän kanssa suht samanlainen, eli totuttelua rullasuksiin ja ampumapenkalle tuloa rasituksenalla. Illemmalla lähdettiin taas ampumaradalle, ensin ammuttiin vähän ja sitten pidettiin rullahiihtoharjoitus. Tasatyöntäessä me tytötkin huomasimme, että poikienkaan käsivoimat eivät kestä ikuisesti. Ennen omia iltarutiineja pelasimme vähän jalkapalloa ja pidimme pienen palaverin venyttelyn lomassa. Ari kehui, että olisimme kehittyneet tässä joukkuelajissa, joten heitämme toiveikkaina haasteen NMM-ryhmälle!
Keskiviikkoaamu oli aikaisin kaikista herätyksistä. Jokainen teki omanlaisen aamujumppansa, jonka jälkeen riennettiin ruokapöytään. Olimme tehneet jo yhdeksältä alkuverryttelyn Vaaralle nousuihin ja sitten sitä alettiin kapuamaan päälle asti. Yksin emme vaaraa nousseet, sillä Askon ryhmä ja erilaiset kärpäset pitivät meille jokaiselle seuraa. Lämpöasteetkin olivat nousseet korkealle vaikka treeniä olikin aikaistettu helteen vuoksi. Jokainen siis varmasti tunsi hien virtaavan kivutessaan vaaran päälle. Rankan aamuharkan seurauksena iltapäivällä oli vähän rennompaa. Ampumaradalla ammuimme nopeasti ampumapaikkatoimintaa. Osalle vauhti oli liikaa ja ohilaukauksia tuli enemmän kuin tarpeeksi. Ampumaharjoituksesta juoksimme pelaamaan beachvolleytä tuulisen järven rannalle, mutta useiden epäonnistuneiden yritysten ja sateen jälkeen lähdimme pelaamaan nopeampitempoista potkupalloa, jossa jokainen näytti taas kehityksensä merkkejä.
Torstaiaamu alkoi aamulenkillä ja lihaskunnolla. Säännöt myöhästymisestä olivat tiukat ja puolet ryhmästä alkoi tehdä punnerruksia. Sen päälle kuntopiiri sujui helposti. Aamupäivällä harjoituksena oli varsinkin suunnistaja-Saanan odottama ampumasuunnistus. Rastit löytyivät jokaiselta parilta joko pienimuotoisella metsästyksellä tai yhtä nopeasti kun Kaupin Minnalta. Harjoitusten välissä tankattiin ja illalla vuorossa oli vähän terävempiä tasatyöntövetoja ja pk lenkki jalkaisin. Illalla ei ollut ohjattua lihashuoltoa, vaan jokaisen piti pitää huolta omasta venyttelystään.
Ilmeisesti myöhästelijät olivat oppineet eivätkä enään myöhästyneet uudestaan perjantaiaamun lenkistä ja lihaskunnosta. Vaikka ylimääräisiä punnerruksia ei tarvinnut tehdä, tuntui eilinen harkka vielä keskivartalossa ja liikkeitä oli hankala tehdä. Aamuharjoituksena oli rulla-ampumahiihtoa ja välillä sitä mentiin ilman sauvoja. Tytöt hiihtivät omassa ryhmässä ja pojat omassaan. Illalla oli sitten vuorossa leirin pk harjoitus, jossa tytöt suunnistivat Heikkilän tilalle ja pojat lähtivät omille reiteilleen. Paarmojen ja kärpästen ollessa mukana menossa. Pitkän lenkin jälkeen jaksoimme vielä pelata maailman suosituinta joukkuelajia jalkapalloa, jossa tytöt yllättivät ketteryydellään. Viimeisimpänä illalla pidettiin palaveri, jossa Ari antoi hyviä vinkkejä nykyiseen ja tulevaan.
Viimeinen aamu koitti ja lähdimme suoraan sängystä aamupalalle. Leirin huipennus oli vaaralle nousut ilman tehoja. Keli oli lämmin, mutta sopiva sillä pieni tuuli puhalsi koko ajan, eikä itikoitakaan ollut. Kaikki ryhmäläiset jotka lähtivät hiihtämään vaaraa pitkin jaksoivat hyvin viimeisen harjoituksen. Osa kävi vielä uimassakin ennen ruokailua ja leirin päätöstä. Ensimmäinen KYKY-leiri oli onnistunut ja saimme nauttia erittäin hyvistä treenikeleistä. Myös uiminen oli kovasana tällä viikolla. Seuraavalle leirille jatkamme syyskuun puolivälissä testien merkeissä. Nyt tähtäimessä on hyvät sijoitukset Oulun ampumajuoksun SM-kisoissa!
Sofia & Camilla

tiistai 22. heinäkuuta 2014
Leirikertomus Vuokatti 23.-28.6.
Uusi kausi uudet kujeet! Kauden ensimmäinen nuorten MM-ryhmän leiri on nyt viimeistä reeniä vaille käsitelty. Toukokuussa järjestettiin testileiri, jonka perusteella muodostettiin uudet ryhmät. Kokoonpanot hieman muuttuivat viimevuodesta, mutta se ei menoa ole hidastanut! Leirimme alkoi aina yhtä mukavalla Vaaran testijuoksulla, jonka juoksimme yhdessä Talent-ryhmän kanssa. Jokainen urheilija pääsi kunnialla päälle asti ja kaikki löysivät oikean reitinkin! Kovan alkurypistyksen jälkeen keskityimme loppuleirin aerobiseen harjoitteluun sekä ampumapaikkatoimintaan. Vuokatin vaara tuli valloitettua sekä hiihtäen että sauvakävellen ja pitkästä aikaa pääsimme Rönköstäkin vaeltamaan pois. Aivan yksin ei ole tarvinnut täällä reenailla, sillä viikolla järjestetty Aateli Race on vetänyt Vuokattiin muutaman muunkin hiihtäjän! Seuraava leirimme onkin kuukauden päästä Muoniossa, jossa pääsemme vähän erilaisiin maisemiin tutusta Vuokatista. Siihen asti treenailemme jokainen omilla tahoillamme ja odottelemme vähän kesäisempiä kelejä!
-NMM ryhmä
-NMM ryhmä
sunnuntai 22. joulukuuta 2013
NMM-leiri 15.-21.12.2013
Viikonlopun Kontiolahden kisailujen jälkeen kokoonnuimme kauden viimeiselle leirille talviseen ampumahiihdon pyhättöön Vuokattiin. Tuleva rallikuskimme Erika ”Erkki” Jänkä piti huolta siitä, että heti Kontiolahti-Vuokatti ek:n jälkeen Miksukin tarvitsi wc-editionia. Myös Greta G piti omalta osaltaan huolta siitä, ettei pelkääjän paikalla istuneen tarvinnut nukkua. Kisakausi on jo pyörähtänyt käyntiin vaihtelevin tuloksin, mm. Mikolla tanssiliikkeiden avittamana. ”Ikkunanpesijä” on saanut ansaitsemaansa huomiota Chaletsin huoneessa 207.
Maanantaiaamun lepäilyjen jälkeen iltapäivällä oli vuorossa leireilyn ensimmäinen lenkki luonnonlumella palauttavan perinteisen tahdittamana. Tiistain voimaharjoitus hillitsi hieman ikkunanpesemistä, mutta iltapäivän ampumapaikkatoimintaharjoitus sujui pienten ulvahtelujen seassa kohtalaisen hyvin. Leirin kuuma puheenaihe oli Zessika ”puolipakara” Roligin se taaempi puoli, joka sai viikon mittaan tavallistakin enemmän huomiota. Kuitenkin Zessikakin havaittiin jyystämässä sauvojen kanssa ja ilman lumisateiden kuorruttamalla Vuokatin timanttisella baanalla. Keskiviikko aamupäivällä meillä oli vuorossa pidempi ampumahiihtoharjoitus, jossa myös vuokatin oma gigolo Olli Jaakkola yritti parhaansa.
Torstain pitkässä vauhtikestävyysharjoituksessa meno oli valtavaa. Kelin ollessa ihanteellinen ampumahiihtoon ryhmän vanhin Mikael ”Muksu” Koivunen liukui alamäkeen painovoiman saattelemana kuin Tiia-Marian rasvattu lukko. Tällä kertaa myös Lauri ”telakka” Peltoniemi piti hyvää vauhtia yllä, toisin kuin Kontiolahden kisaladuilla… Leirin puolustusvoimain vahvistukset Erik ja Heikki lykkivät myös leiriohjelman mukaisesti. Vaikkei Erikillä aina kuula löytänyt tietään tauluun, oli hän ratkaisevassa roolissa leirin ainoassa lentopallo-ottelussa. Heikki läksi perjantaina virittelemään konettaan sunnuntain vapaan kymppiä varten. Myös ryhmämme mykoplasma toipilas Auli liu`utti perjantaina suksensa kohti uusia stratosfäärejä sauvoittahiihdon muodossa. IBU-cupkin saa tammikuussa uuden osallistujan Suvi Minkkisen päästyä reissuun Kontiolahden hyvien hiihtojen ansiosta!
Kauden vimeisenä leiripäivänä totuttu pitkä pk-harjoitus sai väistyä. Niko g:llä oli suunnitellut ampumahiihtoharjoituksen, jossa oleellinen osa oli vauhtikestävyys osio.
Harjoituskauden mittaan yhteisiä leirejä kertyi mukavasti. Niiden kohokohtia olivat mm. Hetta-Pallas vaellus ja tietysti Vuokatin vaaran lukuisat valloitukset. Nyt siirrymme pikkuhiljaa joulukinkkujen ääreen kotikonnuillemme, jonka jälkeen alkaakin tiiviimpi kisarumba.
Jouluterveisin,
NMM-ryhmä

maanantai 18. marraskuuta 2013
Viimeinen Kyky-leiri ennen tositoimia
Perjantaina aloittelimme normaaliin tapaan aloituspalaverilla. Leirin painotus oli tällä kertaa lajiharjoituksissa ja ammunnan osalta ampumapaikkatoiminnassa ja rasituksen alaisessa ammunnassa. Aloituspalaverin jälkeen lähdimme huoneisiimme valmistautumaan ensimmäiseen harjoitukseen, joka sisälsi pari tuntia vapaan tyylin hiihtoa ja ampumapaikkatoimintaa. Harjoituksen jälkeen vuorossa oli ruokailu opiston ruokalassa ja illalla vielä kevyt lihashuolto.
Lauantai-aamuna kaikki olivatkin pirteinä lähdössä aamulenkille ja sen jälkeen täyttävälle aamupalalle. Aamupäivän harjoituksena oli sauvarinne, jossa kiivettiin Vuokatin huipulle neljä kertaa. Treenin jälkeen oli taas tankkauksen aika lounaalla ja muutama tunti lepoa. Iltapäivällä oli hieman yli tunnin hiihtoharjoitus, joka sisälsi myös ammuntaa. Päivällisen jälkeen lähdimme perinteisen lihashuollon sijasta NMM-ryhmän kanssa keilaamaan, jossa kaikilla taisi keilat kaatua hyvin pienen totuttelun jälkeen.

Sunnuntaina aamun ohjelmassa oli aamulenkki kuten ennenkin. Aamupäivä vietettiin salilla kuntopiirin merkeissä, jota ennen olimme käyneet verryttelemässä juosten. Treenin jälkeen kiiruhdimme nälissämme lounaalle syömään.
Iltapäivällä suuntasimme hyvin levänneinä aamupäivän reenistä ampumapaikalle. Ohjelmaamme oli merkitty kaksi tuntia ampumahiihtoa 12x5 ls. Keli suosi, ja oli mukava hiihdellä, kun mittari näytti paria pakkasastetta. Harjoituksemme jälkeen lähdimme syömään vatsan huutaen jo ruokaa .Illalla lähdimme ottamaan revanssiottelun NMM-ryhmää vastaan lentopallossa ja venyttelemään. Lentopallo sujui KYKY-ryhmältämme jo huomattavasti paljon paremmin edelliskertoihin verrattuna ja turhia ässiä emme kenttään päästäneet.
Maanantaiaamu lähti liikkeelle tavallisesti kymmenen minuutin aamulenkillä, josta suoraan juoksimme aamupalalle. Kello kymmeltä luisteluhiihdon sijaan vaihdoimme pertsansukset jalkaan. Omanvalinnan ja suksen pidon mukaan sai valita lähteekö hiihtelemään 90 minuutiksi ulkomaastoihin vaiko Vuokatin hiihtoputkeen. Harjoituksemme sisälsi tasuria 8x2-3´/4´ aerobisellakynnyksellä. Perinteisen hiihdon jälkeen siirryimme nauttimaan lounaasta. Hyvän ruokalevon jälkeen olimme valmiita iltapäivän harjoitukseen, joka oli seuraavan päivän kisaa valmistava ja sisälsi tunnin ampumahiihtoa 5x1+5x2+4x5 ls vuorotellen makuuta ja pystyä. Illan ohjelmassa päivällisen jälkeen meillä oli vuorossa jännittävä haastattelu hetki Arin kanssa jossa jokainen kävi yksitellen vuoronperään. Loppuillaksi ei ohjelmaamme ollut merkitty mitään joten saimme viettää sen omanmielen mukaan. Osa tytöistä otti varaslähdön jouluun paistaen torttuja ja glögiä juoden. Osa pojista taas saunoen.
Tiistaiaamu ja vikaleiripäivämme aloitimme edellisaamuja aikaisemmin kello seitsemältä lähtien aamulenkille. Aamupalalla täytimme vatsamme, että jaksaisimme kisata täysiä leirikisassa. Yhdeltätoista aloitimme ampumapenkalla kohdistuksen osan NMM-ryhmäläisen kanssa jotka osallistuivat myös AH-kilpailuun. Startti tapahtui 20s väliaikalähdöllä. Tytöille oli matkana noin 6km ja pojilla 8km. Ammunnat olivat M+M+P+P. Jokaisen hiihtomatkaan kuului Hönkä jossa oli tiukka nousu ja haastava lasku. Tuulisista olosuhteista huolimatta onnistumisiakin nähtiin. Monen suusta kuitenkin kisan jälkeen kuultiin harmitteluja ammunnan suhteen. Saana oli tyttöjensarjasta hienosti toisena Tiia-Marian jälkeen ja Aapo voitti poikiensarjan. Kisan jälkeen kiiruhdimme kämpille suihkuun ja syömään. Viimeisen KYKY-ryhmä leirin päätimme päätöspalaverilla Rönkössä. Nyt odottelemme innolla lumia ja alkavaa kisakautta!
Saana & Camilla
Lauantai-aamuna kaikki olivatkin pirteinä lähdössä aamulenkille ja sen jälkeen täyttävälle aamupalalle. Aamupäivän harjoituksena oli sauvarinne, jossa kiivettiin Vuokatin huipulle neljä kertaa. Treenin jälkeen oli taas tankkauksen aika lounaalla ja muutama tunti lepoa. Iltapäivällä oli hieman yli tunnin hiihtoharjoitus, joka sisälsi myös ammuntaa. Päivällisen jälkeen lähdimme perinteisen lihashuollon sijasta NMM-ryhmän kanssa keilaamaan, jossa kaikilla taisi keilat kaatua hyvin pienen totuttelun jälkeen.
Sunnuntaina aamun ohjelmassa oli aamulenkki kuten ennenkin. Aamupäivä vietettiin salilla kuntopiirin merkeissä, jota ennen olimme käyneet verryttelemässä juosten. Treenin jälkeen kiiruhdimme nälissämme lounaalle syömään.
Iltapäivällä suuntasimme hyvin levänneinä aamupäivän reenistä ampumapaikalle. Ohjelmaamme oli merkitty kaksi tuntia ampumahiihtoa 12x5 ls. Keli suosi, ja oli mukava hiihdellä, kun mittari näytti paria pakkasastetta. Harjoituksemme jälkeen lähdimme syömään vatsan huutaen jo ruokaa .Illalla lähdimme ottamaan revanssiottelun NMM-ryhmää vastaan lentopallossa ja venyttelemään. Lentopallo sujui KYKY-ryhmältämme jo huomattavasti paljon paremmin edelliskertoihin verrattuna ja turhia ässiä emme kenttään päästäneet.
Maanantaiaamu lähti liikkeelle tavallisesti kymmenen minuutin aamulenkillä, josta suoraan juoksimme aamupalalle. Kello kymmeltä luisteluhiihdon sijaan vaihdoimme pertsansukset jalkaan. Omanvalinnan ja suksen pidon mukaan sai valita lähteekö hiihtelemään 90 minuutiksi ulkomaastoihin vaiko Vuokatin hiihtoputkeen. Harjoituksemme sisälsi tasuria 8x2-3´/4´ aerobisellakynnyksellä. Perinteisen hiihdon jälkeen siirryimme nauttimaan lounaasta. Hyvän ruokalevon jälkeen olimme valmiita iltapäivän harjoitukseen, joka oli seuraavan päivän kisaa valmistava ja sisälsi tunnin ampumahiihtoa 5x1+5x2+4x5 ls vuorotellen makuuta ja pystyä. Illan ohjelmassa päivällisen jälkeen meillä oli vuorossa jännittävä haastattelu hetki Arin kanssa jossa jokainen kävi yksitellen vuoronperään. Loppuillaksi ei ohjelmaamme ollut merkitty mitään joten saimme viettää sen omanmielen mukaan. Osa tytöistä otti varaslähdön jouluun paistaen torttuja ja glögiä juoden. Osa pojista taas saunoen.
Saana & Camilla
keskiviikko 13. marraskuuta 2013
Kilpailukautta kohti toiseksi viimeisellä NMM-leirillä
Vain kaksi viikkoa ehti kulua edellisestä leiristä, kun taas kokoonnuimme tänne Vuokattiin seitsemännelle nuorten MM-ryhmän leirille. Osalla leiri alkoi mukavasti aina yhtä maukkaalla mattotestillä ja toiset pääsivät tehoilemaan ampumahiihdon parissa. Iltapäivällä saatiin tärkeää tietoa HIGH5 urheiluravinnelisistä, kiitos informaatiosta HIGH5!
Torstaiaamuna pakarat ja reidet huusivat hoosiannaa sauvoittaluisteiden merkeissä, välillä kuitenkin pääsimme hengähtämään ampumapenkalla. Iltapäivällä pääsimme lipsuttelemaan palauttavaa pertsaa putken pakkasilmaan. Mikko saapui leirille vasta myöhään torstai-iltana ja vastassa odotti aamulenkille lähdössä oleva Lauri. Taisi Larssilla vähän kellonajat olla hukassa, sillä kellohan näytti vain 23.30!
Perjantaina aloitimme ampumahiihtotreenillä, joka sisälsi vauhtileikittelyä ja iltapäivällä kävimme kevyellä juoksulenkillä. Vuodenaikaan nähden me talviurheilijat tietenkin olisimme jo toivoneet vähän lumisempia maisemia.. Taivaalta kun lumen sijasta ei ole havaittavissa, kuin lähinnä vettä tai räntää.
Suomen cup valtasi Vuokatin ensilumenladut viikonlopun ajaksi, joten suuntasimme lauantaiaamuna auringonpaisteessa sauvarinteeseen. Innokkaana poikana Mikko kuitenkin tällä välin oli lykkimässä jäisellä sprinttiladulla. Sauvarinne oli syystä tai toisesta kaikilla vähän erilainen kuin alkuperäisessä ohjelmassa oli suunniteltu, mutta tällä kertaa näin. Iltapäivästä toiset pääsivät taas putken raikkaaseen ilmaan palauttavan pertsan parissa, ja toiset testailivat suksiaan. Illan vietimme lihashuollon sijasta keiloja kaadellen Vuokatin BowlCircuksessa, mikä oli mukavaa vaihtelua normaaliin leirielämään.
Sunnuntain lepoaamun eräät käyttivät lepäämiseen, mutta pari oululaista päätti huhkia räntäsateen rasittamina Suomen cupin viestiladuilla. Muut toimivat hyvänä kannustusjoukkona ladun varressa tai tv:n ääressä. Iltapäivällä ohjelmassa oli pitkä ampumahiihto + sauvakävely yhdistelmä, toki aamulla kisailleilla oli hiukan lyhyempi harjoitus. Illalla KYKY-ryhmä haastoi meidät lentopallo-otteluun, mutta joutuivat tälläkin kertaa kokemaan karvaan tappion. Onneksi joukkueestamme löytyy ässiä takova Jalasjärven tyttö!
Maanantaiaamuna jumitimme lihaksia aina niin ihanalla Nikon saliharjoituksella, siellä sai kädet, jalat ja keskivartalo kyytiä! Iltapäivällä jälleen kerran suuntasimme ampumaradalle ampumapaikkatoiminnan ja hiihdon merkeissä. Loppuilta olikin yllättäen vapaa, siispä saatiin jo alkaa jännittämään seuraavan päivän kisaa.
Tiistaiaamun odottelimme ladun tyhjenemistä ja aloitimme kohdistuksen kello 11, kisaan ensimmäinen lähtijä starttasi 11.45. Tytöillä matkana oli 6km ja pojilla 8km, matka sisälsi myös neljä ammuntaa MMPP. Toisilla pelti kolisi enemmän ja toisilla vähän vähemmän, mutta tuttuun tapaan muuan Jalasjärven ässäsyöttäjä ei yllättänyt tälläkään kertaa ketään ja paukutti vain yhden sakon tuulisessa kelissä. Toivottavasti muut ottavat oppia tästä.. Poikien kisassa KYKY:n Aapo pääsi yllättämään ryhmämme pojat hyvällä suorituksella. Raskas ja kaikin puolin haastava keli pisti varmasti jokaisella osanottaneella hapot jylläämään ja piipun heilumaan. Iltapäivällä osa suoritti palauttavan lenkin hiihtäen ja osa juosten oman mielensä mukaan.
Viimeisenä vuorossa on vielä pitkä pk yhdistelmä, sisältäen hiihtoa, ammuntaa ja juoksua. Näin on toiseksi viimeinen leiri saatu pakettiin ja seuraavan kerran näissä merkeissä tavataankin vasta joulukuun puolen välin paikkeilla. Toivottavasti silloin luonnonlumi olisi jo maassa ja ensimmäiset kisat takana!
Erika & Greta

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)