keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Ja NMM-treenikausi jatkui Vuokatissa 23.-28.8.

Saavuimme lauantaina tuttuakin tutumpaan talviurheilu pyhättöön Vuokattiin. Aloituspalaverissa saimme kauan odottamamme vaatteet! Ensimmäisenä treeninä vuorossa oli tytöillä 9km ja pojilla 12km testijuoksu. Odotettavissa oli kovia parannuksia edelliskerrasta, Lauri "niitti" Peltoniemi paransi aikaansa kuitenkin odotettua vähemmän. Myyrien kurkkiessa Vili sekä pikkupojaksikin tituleerattu Jaakko joutuivat kaikkien pettymykseksi jättämään leikin sikseen. Osa ei lähtenyt ollenkaan juoksemaan jalkavaivojensa takia (Teemu ja Jessika The "pakara") vaan he tekivät Nikon kanssa sovitun treenin korvaavana hiihtämällä.

Sunnuntaiaamuna pääsimme taas Niko "kalkkis" Aapajärven aamujumppien makuun, tällä kertaa kuntopiirin merkeissä. Punnerruksista kenellekään ei ainakaan jäänyt puutetta. Aamupäivällä siirryimme ampumaradalle. Leirin painotus ammunnassa oli APT ja RAS. Sunnuntai aamupäivällä huolsimme itseämme sauvakävelyn merkeissä ja keräsimme voimia iltapäivän tasatyöntö hyökkäykseen. Treenissä kehitimme ylävartalon aerobista kestävyyttämme ja nopeusvoimaa. Innokkaimmille pukkijoille Nikolla oli tarjolla saksalaiset erittäin tahmeat rullat. Tarjoukseen tarttuivat Oulujoen lahja Kainuun naisille (miehille) eli Olli Jaakkola sekä Teemu "potku" Huhtala.

Maanantaina kaikilla oli vain yksi tavoite, vaaralle alle 2,5mmol hapoilla. Muutama epäonnen suhari ei kuitenkaan tässä onnistunut, vaikka näille epeleille reitti oli varmasti entuudestaan tuttu. Ylös noustiin jopa seitsemän kertaa. Iltapäivällä pyörähdimme ampumaradalla kaatosateessa. Vuorossa oli perinteisen rullahiihtoa 1,5h , jonka väliin teimme APT:tä. Rullahiihdon jälkeen lähdimme nylkyttämään puoleksitoista tunniksi vaaralle. Iltapäivän treenin pituudeksi kertyi siis leppoisa kolme tuntia.

Seuraavana päivänä aamulla oli vain ammuntatesti. Suurin osa joukkueesta sai parannettua aikaisempia tuloksiaan. Varsinkin Laurin ase oli lyönnissä, sillä edellisenä iltana Vili "öljy" Sorminen oli pitänyt asetta kuin kukkaa kämmenellään Laurin ollessa armeijan harmaissa. Öljyä oli uponnut aseeseen huoltotöissä noin litra, vieläkään ei tiedetä oliko öljy ase- vai moottoriöljyä. Kumma kyllä, Lauri ei tälläkään kertaa ollut iloinen.  Sateen alkaessa iltapäivällä olikin taas aika lähteä  seuraavaan harjoitukseen, vuoronumerossa seuraavana oli perus palauttava JK.

Keskiviikko aamuna oli vuorossa toista kertaa rullahiihtoa vaaralle. Meidän onneksemme myös hiihdon a-maajoukkue tuli meitä sparraamaan, tai no ainakin Ollia... Kun alkuviikosta hiihdimme vaaralle Anak:lla, nyt lisäsimme jo tehoa MK:seen asti. Olli sai viimeisellä vedollaan kuunnella olympiavoittaja Samin tekniikkaohjeita, ehkä tärkein Samin ohje Ollille kuului näin: Nyt jum****a se napa selkärankaan niin loppuu se nylkytys!
Pari miestä, Teemu ja Vili joutuivat tyytymään VK tehoon flunssansa vuoksi mutta se ei silti haitannut treenin mielekkyyttä!

Leirin päättävänä päivänä oli vuorossa tietenkin vaellusta UKK:lla noin 3-4h. Vaelluksen jälkeen pakkasimme väsyneinä mutta iloisina varusteet autoihimme ja lähdimme kotimatkalle kukin omaan suuntaansa.
Lopuksi haluamme koko ryhmän toimesta kiittää High5:sta antamistaan urheilujuomista sekä muista tuotteista. Ne tulevat todellakin kovaan käyttöön ja tarpeeseen! Kiitoksia!

Teemu sekä Tero "nuppi"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti