maanantai 4. elokuuta 2014

KYKY-ryhmä aloitti leirityksen tulevalle kaudelle

KYKY-ryhmän kauden ensimmäinen leiri pidettiin lämpöisessä Vuokatissa 7.-12.7. Suurin osa ryhmäläisistä osallistui aloituspalaveriin, jossa Ari vähän valotti ryhmämme tulevaisuutta. Kun Mikkelin tytötkin olivat päässet perille Vuokattiin, lähdimme ampumaradalle jossa ammuimme testin. Testissä jokainen lähti Arin merkistä liikkeelle ampuen makuuta ja pystyä vuorotellen. Painetta lisäsi vielä Arin kellotus selkiemme takana. Heti kun olimme päässeet takaisin kämpille, meidän piti lähteä alkuverryttelylle Vaaran testijuoksua (Vuorijuoksu) varten. Tällä kertaa me kaikki selvisimme hienosti vaaran päälle oikeaa reittiä pitkin, eivätkä ajatkaan huonoja olleet! Juoksun jälkeen ruokakin maistui. Myöhemmin illalla lähdimme vielä pelaamaan jalkapalloa ja venyttelemään.

Tiistaiaamuna lähdimme aamulenkille ja aamupalalle. Aamuharjoituksen toteutusta muutettiin ja siitä tuli rulla-ampumahiihtoa. Paikalla oli myös Nuutisen Asko, jonka oma ryhmä harjoitteli samaan aikaan. Treenimme oli Askon ryhmän kanssa suht samanlainen, eli totuttelua rullasuksiin ja ampumapenkalle tuloa rasituksenalla. Illemmalla lähdettiin taas ampumaradalle, ensin ammuttiin vähän ja sitten pidettiin rullahiihtoharjoitus. Tasatyöntäessä me tytötkin huomasimme, että poikienkaan käsivoimat eivät kestä ikuisesti. Ennen omia iltarutiineja pelasimme vähän jalkapalloa ja pidimme pienen palaverin venyttelyn lomassa. Ari kehui, että olisimme kehittyneet tässä joukkuelajissa, joten heitämme toiveikkaina haasteen NMM-ryhmälle!

Keskiviikkoaamu oli aikaisin kaikista herätyksistä. Jokainen teki omanlaisen aamujumppansa, jonka jälkeen riennettiin ruokapöytään. Olimme tehneet jo yhdeksältä alkuverryttelyn Vaaralle nousuihin ja sitten sitä alettiin kapuamaan päälle asti. Yksin emme vaaraa nousseet, sillä Askon ryhmä ja erilaiset kärpäset pitivät meille jokaiselle seuraa. Lämpöasteetkin olivat nousseet korkealle vaikka treeniä olikin aikaistettu helteen vuoksi. Jokainen siis varmasti tunsi hien virtaavan kivutessaan vaaran päälle. Rankan aamuharkan seurauksena iltapäivällä oli vähän rennompaa. Ampumaradalla ammuimme nopeasti ampumapaikkatoimintaa. Osalle vauhti oli liikaa ja ohilaukauksia tuli enemmän kuin tarpeeksi. Ampumaharjoituksesta juoksimme pelaamaan beachvolleytä tuulisen järven rannalle, mutta useiden epäonnistuneiden yritysten ja sateen jälkeen lähdimme pelaamaan nopeampitempoista potkupalloa, jossa jokainen näytti taas kehityksensä merkkejä.

Torstaiaamu alkoi aamulenkillä ja lihaskunnolla. Säännöt myöhästymisestä olivat tiukat ja puolet ryhmästä alkoi tehdä punnerruksia. Sen päälle kuntopiiri sujui helposti. Aamupäivällä harjoituksena oli varsinkin suunnistaja-Saanan odottama ampumasuunnistus. Rastit löytyivät jokaiselta parilta joko pienimuotoisella metsästyksellä tai yhtä nopeasti kun Kaupin Minnalta. Harjoitusten välissä tankattiin ja illalla vuorossa oli vähän terävempiä tasatyöntövetoja ja pk lenkki jalkaisin. Illalla ei ollut ohjattua lihashuoltoa, vaan jokaisen piti pitää huolta omasta venyttelystään.

Ilmeisesti myöhästelijät olivat oppineet eivätkä enään myöhästyneet uudestaan perjantaiaamun lenkistä ja lihaskunnosta. Vaikka ylimääräisiä punnerruksia ei tarvinnut tehdä, tuntui eilinen harkka vielä keskivartalossa ja liikkeitä oli hankala tehdä. Aamuharjoituksena oli rulla-ampumahiihtoa ja välillä sitä mentiin ilman sauvoja. Tytöt hiihtivät omassa ryhmässä ja pojat omassaan. Illalla oli sitten vuorossa leirin pk harjoitus, jossa tytöt suunnistivat Heikkilän tilalle ja pojat lähtivät omille reiteilleen. Paarmojen ja kärpästen ollessa mukana menossa. Pitkän lenkin jälkeen jaksoimme vielä pelata maailman suosituinta joukkuelajia jalkapalloa, jossa tytöt yllättivät ketteryydellään. Viimeisimpänä illalla pidettiin palaveri, jossa Ari antoi hyviä vinkkejä nykyiseen ja tulevaan.

Viimeinen aamu koitti ja lähdimme suoraan sängystä aamupalalle. Leirin huipennus oli vaaralle nousut ilman tehoja. Keli oli lämmin, mutta sopiva sillä pieni tuuli puhalsi koko ajan, eikä itikoitakaan ollut. Kaikki ryhmäläiset jotka lähtivät hiihtämään vaaraa pitkin jaksoivat hyvin viimeisen harjoituksen. Osa kävi vielä uimassakin ennen ruokailua ja leirin päätöstä. Ensimmäinen KYKY-leiri oli onnistunut ja saimme nauttia erittäin hyvistä treenikeleistä. Myös uiminen oli kovasana tällä viikolla. Seuraavalle leirille jatkamme syyskuun puolivälissä testien merkeissä. Nyt tähtäimessä on hyvät sijoitukset Oulun ampumajuoksun SM-kisoissa!

Sofia & Camilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti